Menu

Suksihionta.fi - Kun suksilla ja huollolla on väliä!

Julkaistu 19.05.2025 klo 09:05

Suksihionta.fi vahvistuu ja panostaa entistä vahvemmin omaan kehitykseen ja ammattimaiseen yhteistyöhön tulevaisuudessa. 

Olemme jo kuluvan talven aikana panostaneet fluorittomuuden myötä entistä isompaan rooliin nousseiden hiontakivien ja autenttisten omien hiontakuvioidemme kehittämiseen ja testaukseen sekä ARC voiteisiin. Näiden kolmen yhdistelmä tulee jatkossa korostumaan entistä enemmän.

Tiimimme kokoonpanossa on niin ikään tapahtunut muutoksia. 
Olemme vahvistaneet talven aikana palveluitamme asiakkaidemme toiveiden suuntaan, jonka johdosta tiimissämme on nyt myös oma asiantuntija naisasiakkaillemme. 
Tiimistä on poistunut Kimmo Vilen, jonka kanssa yhteistyö on päättynyt kuluvana talvena.

Suksihionta.fi suksihuollon, hiontojen ja suksianalyysien luottopakkina jatkaa ja toimii jatkossakin, the Maestro Giacomo Zaupa, joka vastaa aiempaan tapaan kaikista suksihuolloista, hionnoista, hiontakuvioista ja niiden kehittämisestä, kuin myös kansainvälisistä koulutuksista hiontaan, suksianalyyseihin, hiontakiviin ja hiontakuvioihin liittyen. Zaupalla on vahva tausta hiontakuvioista ja suksihuolloista niin maastohiihdon, laskettelun kuin mäkihypyn saralta, jo -90 luvun alusta, jolloin yhteistyö ja kehitystyö eri maajoukkueiden kanssa on alkanut Italiassa. Suksihionta.fi yhteistyö on kestänyt jo lähes 15 vuotta.
Suksihionta.fi alkuperäisiä hiontakuvioitamme ei ole saatavissa aitoina mistään muualta kuin Suksihionta.fi Huovitie 4 Helsingin ja Jämijärven laboratorioistamme!

Tervetuloa - Suksihionta.fi tiimimme toimii aina asiakkaamme ja suksen parhaaksi - Tämä on meidän lupauksemme jokaiselle hiihtäjälle -  Tervetuloa palveltavaksi!

Vinkki; Suksihionta.fi näkyy ja kuuluu nyt myös Instagramissa käythän
tsekkaamassa arkeamme kuvina ja videoina suksien parissa.SH logo (kopio 1)


Toteutus JJ-Net Group Oy