Menu

Kunnon hiihtosauvoista kannattaa pitää huolta!

Julkaistu 23.02.2022 klo 18:10

Kunnon hiilikuituisista hiihtosauvoista kannattaa ja voi pitää huolta -
Mitä voi tehdä itse?

Sauvoja kannattaa aina kuljettaa erikseen. Kaikkein parhaiten sauvojen
kuljetukseen varaudutaan siten, että sauvoja kuljetetaan sauvatuubissa,
jolloin sauvat eivät kolahtele suksien kanssa, eikä niitä tule "heiteltyä"
autoon tai suksipussiin, jossa esimerkiksi suksien siteet saattavat kolhia ja
vaurioittaa sauvoja.

Sauvojen sompien suhteen täytyy myös olla tarkkana keliolosuhteiden
mukaan. Sompia on eri kokoisia, vaihtelevien talvikelien mukaan.
Esimerkiksi kovin pitkään jatkuvat suojakelit ovat yksi aihio kääntyä
kyselemään ja vaihdattamaan isommat sommat.

RCS sauvat Helsinki (kopio)

Hiilikuitusauvoja on monenlaisia, ja niiden sisältämissä hiilikuitujen
laaduissa on huomattavan suurta vaihtelua. Kuvan RCS sauvat ovat käsin-
tehtyjä hiilikuitusauvoja, jotka mallista riippuen ovat täyshiilikuitusau-
voja ja ns. vahvistettuja joko alaosastaan tai koko sauvan matkalta.

RCS sauvat sopivat ainutlaatuisen teknisen rakenteensa vuoksi myös
rullahiihtoon. RCS yksinoikeudella saatavana Suomesta ainoastaan
Suksihionta.fi.

Tervetuloa - Palvelemme Haagassa viikottain maanantaista lauantaihin.

ma      klo 15.00 - 20.00
ti - pe klo 10.00 - 20.00
la         klo 10.00 - 15.00



Toteutus JJ-Net Group Oy