Menu

Testaamalla parempaan lopputulokseen!

Julkaistu 06.11.2020 klo 16:57

Suksihionta.fi on kehittänyt ja testannut alkaneen kauden hiontakuvioita
mielenkiinnolla ja menestyksekkäästi. Merkityksellistä jo tällä kaudella ja
kohti tulevaisuutta mentäessä ovat muuttuneet EU-säännökset
fluorivoiteissa. Alkaen tästä kaudesta voiteet sisältävät merkittävästi
vähemmän fluoria kuin aiemmin. Tulevaisuudessa suksen luistoon
voidaankin entistä enemmän vaikuttaa hiontakivillä ja hiontakuvioilla
sekä tuntemalla tarkoin eri suksimerkkien käyttämät pohjamateriaalit. 

Anterselva suksitestit (kopio)

Suksihionta.fi testien kohteena alkavalla kaudella ovat erityisesti eri
suksimerkkien pohjamateriaalit, joihin hiontakuvioilla ja käytetyillä
hiontakivillä on jatkossa entistä isompi merkitys.
Tavoitteenamme on vaikuttaa suksen luistoon hionnalla esimerkiksi
siten, että likaa kertyy mahdollisimman vähän suksen pohjaan.

Suksihionta.fi laboratoriot ovat erikoistuneet kokonaisvaltaiseen
suksihuoltoon ja hiontakuvioiden kehitystyöhön.
Suurin merkitys on
oikein valitulla suksella. Hiontakuvion valintaan vaikuttaa moni asia,
joten suksen käsittelyssä kannattaa aina luottaa ammattilaiseen ja
kokonaisvaltaiseen suksihuoltoon.  Merkitystä on aina myös hionta-
koneella ja teknologialla, jolla työ tehdään sekä hiojalla. Laadukas
suksihuolto ei välttämättä ole markkinoiden edullisin mutta pitkällä
tähtäimellä hyvin tehty työ, oikein valittu hiontakivi ja hiontakuvio sekä
laadukkaat voiteet tuovat varmasti vastinetta suksen toimivuudessa.

Tervetuloa käymään Helsingissä, Tampereella tai Jämillä -
Näytämme mielellämme suksen toimivuuden puolueettomin
mittauksin ja kerromme valittavissa olevista vaihtoehdoista hionnan
suhteen.

Toteutus JJ-Net Group Oy