Menu

Suksihionta.fi tukee nuorta Anni Rohilaa

Julkaistu 10.10.2022 klo 10:15

Hiihdon nuori lupaus Anni Rohila nauttii Suksihionta.fi
kokonaisvaltaisesta ammattitaidosta.

Annin hiihtoharrastus on käynnistynyt pikkutyttönä, ja matka on
jatkunut tasaisen nousujohteisesti. Nyt lähes 14-vuotiaan nuoren
hiihtäjättären omistautuminen hiihdolle jo näkyy ja tuntuu, suksen kulku
on kiihtynyt vuosi toisensa jälkeen.

Kauppi Jaguar sprintti Anni Rohila

Anni Rohila, 10 v uransa alkutaipaleella menestyksekkään kisavoiton jälkeen Tampereella v. 2019. 


(kuva alla; M. Rohila)

Näyttökuva 2022-10-10 121156

Giacomo Zaupa, Anni Rohila ja Kimmo Vilen - Suksihionta.fi Jämi syyskuussa v. 2022.

Suksihionta.fi Kimmo Vilen on toiminut Annin henkilökohtaisena
valmentajana vuodesta 2017 lähtien. - Kyllähän tämä työstä käy,
valmennukseen menee paljon aikaa mutta on viidessä vuodessa
toki tapahtunutkin paljon. Aloitettiin 8-vuotiaan määrätietoisen
pikkutytön kanssa ja nyt Annista on kasvanut urheilijan alku, josta on
kehittymässä maailmanluokan hiihtäjä, taustoittaa Kimmo Vilen, jolla on
itselläänkin merkittävä kansainvälinen hiihto ja triathlon kilpaurheilu-
tausta, ja joka on oman matkansa varrella seurannut laajalla
skaalalla hyvinkin läheltä lukuisien urheilijoiden kehittymistä
hiihtoladuilla.

Annin suksien tarkasta kontrollista ja hionnoista vastaa niin ikään
Suksihionta.fi tiimin kaksikko Kimmo Vilen ja Giacomo Zaupa. 

Suksihionta.fi on ollut tukemassa myös muun muassa Anne Kyllöstä ja
Ristomatti Hakolaa heidän hiihtouransa varrella. 

Suksihionta.fi tiimiltä Annille ja kaikille kautensa aloittaville tsempit
alkavaan kisakauteen! 

Seuraa Annin otteita; Anni Rohila official 

Toteutus JJ-Net Group Oy