Menu

Anne Kyllönen hiihti SM-kultaa

Julkaistu 30.01.2015 klo 15:04

Anne Kyllönen hiihti toiseen perättäiseen SM-sprinttimestaruutensa. Voitto tuli vuonna 2014 Vantaalla ja nyt Jämin SM-hiihdoissa 30.1.2015.

Anne Kyllönen sprintti voitto 30012015 (kopio)

- Ajattelin, että lähden muiden peesiin, mutta kun tytöiltä ei löytynytkään vetohaluja lähdin iskemään ja mäessä huudettiin, että koko ajan tulee lisää eroa. Kaikkeni annoin tänään. Kiitos menee myös suksitiimille, joka teki aivan mielettömän hyvää työtä, kertaili Anne kisatunnelmiaan Ylen haastattelussa heti kisan jälkeen.

Myös Ristomatti Hakola hiihti hienosti ja otti miesten kisassa kolmannen sijan.

Kimmo Vilen tavoitettiin kisapaikalta. Hän kertoi päivän sujuneen suunnitelmien mukaan. - Yhteistyö Fischer/Swix tiimin kanssa tuotti hyvän tuloksen tänään ja työ jatkuu. Juuri tässä valmistelen vapaan suksia sukstitestiin kohti sunnuntaita ja Falunia, joten kiirettä pitää.

Suksihionta.fi onnittelee Annea ja Ristomattia sekä toivottaa menestystä tuleviin koitoksiin ja MM-kisoihin Faluniin.




Photo: Jämi SM 2015, Joonas Ruuskanen

Toteutus JJ-Net Group Oy